maanantai 1. kesäkuuta 2009
Uusia kuvia!
Nyt vihdoin sain valmiiksi syys- ja lokakuun 2008 kuvat. Ne löytyvät täältä: http://picasaweb.google.com/kimmo.sironen
keskiviikko 1. huhtikuuta 2009
Kuvat
Moi!
Järjestelen juuri kuviani jotta saisin loput vuoden 2008 kuvat kuvakansiooni. Eli lähiaikoina on luvassa päivitys!
Hyvää kevättä kaikille!
Järjestelen juuri kuviani jotta saisin loput vuoden 2008 kuvat kuvakansiooni. Eli lähiaikoina on luvassa päivitys!
Hyvää kevättä kaikille!
lauantai 28. maaliskuuta 2009
Lisäys blogiini
Nyt täältä sivun oikeasta reunasta löytyy linkkejä muille sivuilleni. Ulkoasu voi vielä muuttua, mutta linkit ovat siellä tästä eteenpäin. Siellä on juttua esim. Karjaan Lepinjärvestä.
sunnuntai 1. maaliskuuta 2009
Prinsessan luona kylässä
Kävin moikkaamassa prinsessaa. Eipä niitä kuninkaallisia juuri näe täällä Suomessa. Mä lähestyin sitä ihan hiljaa kamera kädessä, mutta ei se ollu musta yhtään kiinnostunut. Se vaan tiiras fisuja joesta. Se ei kauaa halunnu hengailla mun kanssa, sillä eihän kuninkaalliset kauaa viihdy rahvaan parissa. Alla yksi kuva Kuningaskalastajatytöstä jonka ehdin ottaa.
perjantai 23. tammikuuta 2009
Kuvia
En ole vielä tutkinut lisää sisällön siirtoa vanhoilta sivuiltani. Voi olla, että joudun säilyttämään joitain osioita vanhoilla sivuillani.
Alla pari kuvaa. Maisema on Tammisaaren Ramsholmenilta, jossa käytiin kävelemässä koiran kanssa tässä muutama päivä sitten. Silloin oli kaunis lumisade, vaikka se ei välttättä näy kuvassa.
Kuva oksista on ihan tästä kotipihasta.

Alla pari kuvaa. Maisema on Tammisaaren Ramsholmenilta, jossa käytiin kävelemässä koiran kanssa tässä muutama päivä sitten. Silloin oli kaunis lumisade, vaikka se ei välttättä näy kuvassa.
Kuva oksista on ihan tästä kotipihasta.

tiistai 6. tammikuuta 2009
Ulkoilua
Tutkimuksia...
Mulla on siellä kotisivullani osio Karjaan Lepinjärvestä. Se osio pitäisi säästää, koska oon tehnyt paljon töitä sen eteen. Nyt pitää vielä selvittää miten teen sen.
maanantai 5. tammikuuta 2009
Tästä tämä alkaa... ehkä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
